Etusivu arrow Ajankohtaista arrow Tiedotteet arrow Oras-projekti 2009 - 2011
Oras-projekti 2009 - 2011 PDF Tulosta Sähköposti
07.04.2009

Omaisena edelleen ry hallinnoi parhaillaan käynnissä olevaa Omaiset rakentamassa asukaslähtöisyyttä ORAS 2009- 2011 –kehittämishanketta. Lähtö omasta kodista ulkopuoliseen hoitoympäristöön on prosessina kivulias niin omaisille kuin hoidettavillekin.Myös lyhytaikais- tai  tilapäishoitoon liittyvä siirtyminen koetaan usein vaikeaksi.Valtakunnallisen ORAS-projektin tavoitteena on kodin ulkopuoliseen hoitoon ja hoivaan liittyvien asukaslähtöisyyttä tukevien toimintatapojen ja käytäntöjen vahvistaminen. Tavoitteena on siten myös perhekeskeisyyden ja yhteisöllisyyden lisääminen erilaisissa hoitoyksiköissä.  

 Raha-automaattiyhdistyksen rahoittaman ORAS –projektin avulla valmennetaan omaisia ja läheisiä muutos- ja siirtymätilanteissa. Tiedotetaan muutosvaiheisiin liittyvistä haasteista ja tarjotaan välineitä muutosvaiheeseen liittyvän luopumisen tueksi. Projektin toimintamallien avulla kehitetään omaisyhteistyötä hoito- ja asumispalveluyksiköissä. Omaisia rohkaistaan vuoropuheluun ammattihenkilöstön kanssa läheistensä hyvinvoinnin tueksi. Tuetaan ja ohjataan ammattihenkilöstöä kohtaamaan muutosvaihetta läpikäyviä omaisia, läheisiä ja asukkaita. Omaisten ja henkilökunnan välisen vuorovaikutuksen ja yhteistyön edistäminen parantaa myös hoidon ja hoivan laatua.

Projektityö tapahtuu tiiviissä yhteistyössä eri  potilas- ja omaisyhdistysten,  muiden järjestötoimijoiden, hankkeiden ( esim. Väli-Suomen IKÄKASTE  - ÄLDRE KASTE : POLKKA-hanke, Palvelujen, osaamisen ja laadun kehittäminen Kanta-Hämeessä asiakaslähtöisesti) ja hoitoyksiköiden kanssa eri puolilla Suomea. 

Lisätiedot ORAS- projektitoimisto p. 0207 411 140

Projektivastaava, kouluttaja Tuija Kotiranta

 

 

 

Hankkeen eteneminen

Hankkeessa mukana erityyppisiä kokeiluyksiköitä eri puolilta Suomea esim. palvelukodit, hoito- ja hoivakodit, vuorohoitoyksiköt. Pilotoidaan Oras-mallin toimivuutta omaisten ja ammattihenkilöstön välisen yhteistyön ja vuoropuhelun edistäjänä.

 Merkitys projektin kohderyhmälle

Omaisten roolin vahvistuminen osana hoidon kokonaisuutta.Perhesiteiden lujittuminen hoitoyhteisöissä. Työnjako omaisten ja ammattihenkilöstön välillä selkenee. Tiedottamisen, koulutuksen ja materiaalin kautta asian levittäminen laajempaan tietoisuuteen, tueksi erilaisille omais- ja potilasjärjestöille, hoitoyksiköille jne.

Viimeksi päivitetty ( 03.09.2010 )
 
< Edellinen